No niin... viime kerrasta onkin aikaa, mutta taas kirjoitellaan.
Suomi on upea maa. En oikeastaan haluaisi asua missään muussa maassa. Hetkittäin tietty tulee tunne, et olis pakko päästä täältä pois, mut vähän ajan päästä huomaa tän maan hienouden sit kuitenkin. Mikä tästä maasta tekee sit niin upean? Kliseisesti vois sanoa et luonto järvineen ja kaikkineen, neljä oikeeta vuodenaikaa ja mitä näitä nyt on, joita luetellaan joka turistioppaassa Suomesta. Mut mun mielestä suurin ihanuus Suomessa on sen ihmiset. Perusvittumaisia, sisäänpäinkääntyneitä, juroja, hiljaisia, tunteistaan puhumattomia, viinaanmeneviä, väkivaltaisia ja vanhoillisia. Tämä siis, jos kyselee ulkomaalaisilta ja lukee tilastoja suomalaisista. Mä ite voin henkilökohtaisesti allekirjoittaa ton ekan täysin itestäni, loppuja en oikeestaan yhtään, poislukien ehkä ton viinaanmenevän. Mä nyt tietty provosoin tarkoituksella tolla luettelolla luonteenpiirteistä, mut sellasina meitä usein pidetään. Halusitte sitä tai ette. Mä oon vaan niin rakastunu suomalaisuuteen, sen kierolla tavalla ilmenevään kauneuteen. En mä kestäis olla missään muussa maassa just sen takia, et ihmiset siellä on niin erilaisia ku Suomessa. Ja kaikille kesäihmisille vielä: Mä elän juuri lempparivuodenaikaani tässä maassa. Syksyä. On niin mahtavan mustaa ja synkkää, et oikein sydäntä lämmittää.
Isänmaallisuus. Se sana on saanu viime aikoina vähän pahan kaiun. Se yhdistetään nykyään valitettavan usein skineihin, ääri-isänmaallisiin kansanaineksiin ja pakolaisvihaajiin. Nämä sovinstit antaa isänmaallisuudesta täysin väärän kuvan. Mä koen olevani isänmaallinen ihminen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, et haluaisin esimerkiksi kaikki pakolaiset pois Suomesta. Kyllä tänne porukkaa mahtuu, on tää kuitenkin helvetin harvaanasuttu maa. Mun mielestä kaikki jotka soti Suomen puolesta Talvi- ja Jatkosodassa on sankareita. Heille kuuluu iso kiitos siitä, ettei täällä puhuta enempää venäjää kuin nykyään. Mun edesmenneet isoisä ja ukki on juuri näitä ihmisiä. Oon ite käyny intin, ja jos nyt pilliin puhallettas, ni olisin ilman muuta etulinjassa puolustamassa mun isänmaata, vaikken mä nyt mikään sotahullu ookkaan. Itseasiassa sota on musta täysin anaalista, mut jos joku yrittää viedä mun lapsilta tän suurenmoisen maan jalkojen alta, oon mä valmis vaikka kuolemaan sitä puolustaessani. Isänmaallisuus on aika hienovaranen juttu monessakin mielessä. Se että joskus tekee mieli muuttaa pois Suomesta, ei itseasiassa tee ihmisestä mitenkään epäisänmaallista. Tai jos vihaa somaleja vaan sen takia et ne sattuu olemaan alunperin muusta maasta ja kulttuurista kotoisin, ei voi siitä syystä nimittää itseään isänmaalliseks niinkään, vaan pikemminkin rasistiksi.
Sit ihan muuta. 11.11. oli mun vanhimman tyttären syntymäpäivä, ja sitä ikäänkuin juhlistaakseni kävin tsekkaamassa Katatonian Nosturissa. Oli mahtava keikka, vaikken hirveesti bändiä nähnykään, persjalkanen kun oon. Soittivat vanhaa ja uutta matskua hyvässä suhteessa mielestäni. Yks tän vuoden parhaita keikkoja, Rammsteinin (x2) ja Ozzyn ohella. Ja sit kuin bonuksena, tapasin itse taiteilija Raakel Liekin silmästä silmään kun oltiin rentoutumassa tuopin ääressä keikan jälkeen Kampin tienoilla. Hieno ilta kaiken kaikkiaan.
Tupakkalakkopäivitys: Hyvin menee, mut menköön. Duunissa röökaan, mut se on vähän jopa vähentyny mun mielestä, kun on välissä vapaapäiviä, jolloin ei tuu juuri poltettua. Pari repsahdusta on ollu, mut se sallittakoon mulle. Aamurööki lähtee varmaan viimesenä, alkoholin siivellä polttaminen sitä ennen. Positiivinen mieliala kaikenkaikkiaan tän asian suhteen.
Kirjoittelemisiin taas, immeiset.
Monty Python - Finland
Rakkaudesta ja sen vaikeudesta
Tere rakkaat!
Moni meistä on ollut ihastunut elämänsä aikana, rakastunutkin ja jopa rakastanut toista ihmistä. Mä itse oon kans ollu kaikkia noista edellämainituista. Mun mielestä ei oo sellaista asiaa ku rakkautta ensisilmäyksellä. Ehkä mä sit oon kyyninen vanha paska, mut mä en vaan usko siihen. Sellasta on vaan saduissa. Tää perustuu pitkälti mun kokemuksiin tästä elämästä. Ihastua voi enisilmäyksellä, se on tapahtunu mullekin monesti. Mun teoria aiheesta on, että ensin sitä ihastuu toiseen, sit rakasTUU ja lopulta rakasTAA toista, jos kaikki menee hyvin. Nyt varmaan varmaan huomasitte, et teen eron rakastumisen ja rakastamisen välillä (analyyttinen paskiainen kun oon). Tää terminologia on peräisin mun erittäin rakkaalta ystävältä, joka on monesti lausunu mulle viisaita sanoja (se ystävä, josta mä nyt puhun, tietää kyl et tarkotan just häntä). Mut siin on oikeesti vissi ero. Rakastuminen on syvempää ku ihastuminen, mut ei kuitenkaan vielä rakastamista. Pieni esimerkki aiheesta: Ihastuminen tapahtuu ihan ekaks, kaikki on loistavasti kumppanissa, kaiken näkee ruusunpunaisten lasien läpi. Tätä voi kestää vähän aikaa, tai sit kauankin, riippuu ihan täysin ihmisistä jotka on kyseessä. Tämän jälkeen tulee rakastuminen, jolloin hommat vähän tasottuu. Kun sanotaan, et alkuhuuma on ohi, on se yleensä merkki siitä, et ihastuminen on muuttunu rakastumiseksi. Ite oon huomannu täs vaiheessa esim. löytäväni kumppanista vikojakin, jotka saattavat ärsyttää, mutta koska on rakastunu, ei niistä välitä. Sivuttaa siis kaikki löytämänsä viat, vaikka ne ehkä ärsyttäisivätkin. Mikä ero tällä sit on rakastamiseen? No kun sit lopulta rakastaa toista oikeasti ja aidosti, sitä ei enää sivuta mahdollisia vikoja kumppanissa, vaan rakastaa tätä kaikkine vajavaisuuksineen. Rakastaa siis just niitä vikojakin, eikä sysää niitä syrjään häiritsevinä ominaisuuksina. Tää siis nyt vaan yhtenä esimerkkinä havainnollistamaan ko. teoriaa. Francesco Alberon on kirjassaan "Rakastuminen" sanonut musta erittäin osuvasti aiheesta, melkeinpä osittain mua mukaillen: "Romanttinen rakkaus näkee rakastetun sekä intohimoisesti ainoana oikeana että ihmisenä virheineen ja puutteineen, uskottuna, parhaana ystävänä."
Miks sitten monet suhteet päättyy eroon? Syitä on tietty yhtä monta ku suhteitakin, ehkä enemmänkin. Mut yks syy vois olla just tossa edellämainitsemassani vikojen huomaamisessa. Sitähän sanotaan, et nykyihmiset eroaa liian helposti. En ny tarkota, et pitäis väkisin jurnuttaa 60 vuotta hautaan asti jonkun täyden kusipään kanssa. En todellakaan. Mun pointti on se, et ei pitäis kuitenkaan tuomita toista ihmistä epäsopivaksi kumppaniksi heti kun alkaa niitä vikoja toisesta löytyä. Vikojen kanssa voi elää, ja nehän voi olla loppupeleissä ihan hellyttäviäkin ja rakastettavia jopa. Kukapa meistä kuitenkaan on täydellinen. Ei kukaan. Sopii katsoa itseään peiliin, jos itse väittää sellainen olevansa. Riitely kuuluu kans jokaiseen terveeseen suhteeseen. Tietty jos flaidaaminen jatkuu yleisenä trendinä, kannattaa ehkä miettiä, onko suhde sittenkään ihan terve. Mut ajoittainen tappelu puhdistaa yleensä ilmaa, tulee sanottua monesti asioita, joita ei oo uskaltanu syystä tai toisesta kumppanille ennen sanoa. Totuuksia siis. Mä ite oon kauheen huono tappelija, mä pyrin pitkälti välttämään flaidiksia. Mut kyllä munkin kanssa riidan saa aikaseksi niin halutessaan. Ja tokihan mä tykkään erittäin paljon sopimisesta, jos tajuatte mitä tarkoitan.
Rakkaus on ihanaa. Mutta monesti niin vaikeaa. Tää johtuu siitä, että siinä on kyse aina kahdesta ihmisestä. Kahdesta ihmisestä erilaisine haluamisineen, vikoineen, toiveineen, unelmineen, jne. Mut sehän siinä niin hienoa onkin. Se on aina riski, mut ilman sitä hyppyä tuntemattomaan ei koskaan saa tietää. Uskaltakaa hyvät ihmiset ihastua, rakastua ja rakastaa.
Till next time.
Sielun Veljet - Rakkaudesta
Moni meistä on ollut ihastunut elämänsä aikana, rakastunutkin ja jopa rakastanut toista ihmistä. Mä itse oon kans ollu kaikkia noista edellämainituista. Mun mielestä ei oo sellaista asiaa ku rakkautta ensisilmäyksellä. Ehkä mä sit oon kyyninen vanha paska, mut mä en vaan usko siihen. Sellasta on vaan saduissa. Tää perustuu pitkälti mun kokemuksiin tästä elämästä. Ihastua voi enisilmäyksellä, se on tapahtunu mullekin monesti. Mun teoria aiheesta on, että ensin sitä ihastuu toiseen, sit rakasTUU ja lopulta rakasTAA toista, jos kaikki menee hyvin. Nyt varmaan varmaan huomasitte, et teen eron rakastumisen ja rakastamisen välillä (analyyttinen paskiainen kun oon). Tää terminologia on peräisin mun erittäin rakkaalta ystävältä, joka on monesti lausunu mulle viisaita sanoja (se ystävä, josta mä nyt puhun, tietää kyl et tarkotan just häntä). Mut siin on oikeesti vissi ero. Rakastuminen on syvempää ku ihastuminen, mut ei kuitenkaan vielä rakastamista. Pieni esimerkki aiheesta: Ihastuminen tapahtuu ihan ekaks, kaikki on loistavasti kumppanissa, kaiken näkee ruusunpunaisten lasien läpi. Tätä voi kestää vähän aikaa, tai sit kauankin, riippuu ihan täysin ihmisistä jotka on kyseessä. Tämän jälkeen tulee rakastuminen, jolloin hommat vähän tasottuu. Kun sanotaan, et alkuhuuma on ohi, on se yleensä merkki siitä, et ihastuminen on muuttunu rakastumiseksi. Ite oon huomannu täs vaiheessa esim. löytäväni kumppanista vikojakin, jotka saattavat ärsyttää, mutta koska on rakastunu, ei niistä välitä. Sivuttaa siis kaikki löytämänsä viat, vaikka ne ehkä ärsyttäisivätkin. Mikä ero tällä sit on rakastamiseen? No kun sit lopulta rakastaa toista oikeasti ja aidosti, sitä ei enää sivuta mahdollisia vikoja kumppanissa, vaan rakastaa tätä kaikkine vajavaisuuksineen. Rakastaa siis just niitä vikojakin, eikä sysää niitä syrjään häiritsevinä ominaisuuksina. Tää siis nyt vaan yhtenä esimerkkinä havainnollistamaan ko. teoriaa. Francesco Alberon on kirjassaan "Rakastuminen" sanonut musta erittäin osuvasti aiheesta, melkeinpä osittain mua mukaillen: "Romanttinen rakkaus näkee rakastetun sekä intohimoisesti ainoana oikeana että ihmisenä virheineen ja puutteineen, uskottuna, parhaana ystävänä."
Miks sitten monet suhteet päättyy eroon? Syitä on tietty yhtä monta ku suhteitakin, ehkä enemmänkin. Mut yks syy vois olla just tossa edellämainitsemassani vikojen huomaamisessa. Sitähän sanotaan, et nykyihmiset eroaa liian helposti. En ny tarkota, et pitäis väkisin jurnuttaa 60 vuotta hautaan asti jonkun täyden kusipään kanssa. En todellakaan. Mun pointti on se, et ei pitäis kuitenkaan tuomita toista ihmistä epäsopivaksi kumppaniksi heti kun alkaa niitä vikoja toisesta löytyä. Vikojen kanssa voi elää, ja nehän voi olla loppupeleissä ihan hellyttäviäkin ja rakastettavia jopa. Kukapa meistä kuitenkaan on täydellinen. Ei kukaan. Sopii katsoa itseään peiliin, jos itse väittää sellainen olevansa. Riitely kuuluu kans jokaiseen terveeseen suhteeseen. Tietty jos flaidaaminen jatkuu yleisenä trendinä, kannattaa ehkä miettiä, onko suhde sittenkään ihan terve. Mut ajoittainen tappelu puhdistaa yleensä ilmaa, tulee sanottua monesti asioita, joita ei oo uskaltanu syystä tai toisesta kumppanille ennen sanoa. Totuuksia siis. Mä ite oon kauheen huono tappelija, mä pyrin pitkälti välttämään flaidiksia. Mut kyllä munkin kanssa riidan saa aikaseksi niin halutessaan. Ja tokihan mä tykkään erittäin paljon sopimisesta, jos tajuatte mitä tarkoitan.
Rakkaus on ihanaa. Mutta monesti niin vaikeaa. Tää johtuu siitä, että siinä on kyse aina kahdesta ihmisestä. Kahdesta ihmisestä erilaisine haluamisineen, vikoineen, toiveineen, unelmineen, jne. Mut sehän siinä niin hienoa onkin. Se on aina riski, mut ilman sitä hyppyä tuntemattomaan ei koskaan saa tietää. Uskaltakaa hyvät ihmiset ihastua, rakastua ja rakastaa.
Till next time.
Sielun Veljet - Rakkaudesta
Isyydestä ja muuta huttua
Iltojen iltaa!
Mä oon siis kolmen ihanan lapsen isä. Oon jo maininnukin, et en vaihtais niitä mihinkään. En yhtään mihinkään. Olkoonkin, et mun seitsemän vuoden avioliitosta ei tullut sitten lopulta mitään, mut paras asia mitä siit seuras on mun lapset. Mä tekisin mitä tahansa niiden eteen, ihan oikeesti. Isyys on aika jännä juttu. Se muuttaa miestä aika paljon. Ja ihan positiivisesti. Sitä huomaa yht'äkkiä olevansa vastuussa toisesta elämästä, ehkäpä koko loppuelämänsä ajan. Ja tää on tapahtunu mulle kolmesti. Ennen lapsia sitä tarvitsi huolehtia vaan omasta elämästään. Mä muuten suosittelen lämpimästi synnytyksessä mukana olemista jokaiselle isälle. Mä oon todistanu vierestä jokaisen mun lapsen syntymän, ja voin rehellisesti sanoa, et ne on ollu mun elämäni mieleenpainuvimpia kokemuksia. Mä en itke hirveen usein, mut joka kerralla noista on tullu tirautettua onnen kyyneleitä. On se vaan niin hieno kokemus, kun uusi elämä syntyy tähän maailmaan. Voin väittää, et siinä syntyy aivan erilainen suhde lapseen, kun on mukana heti ensisekunneista lähtien. Toki eihän mulla muuta näkökulmaa asiaan oo, mut väitänpä silti. Saa väittää vastaan.
Odottelen tällä hetkellä kieli pitkällä uuden Diablo III-pelin julkaisua. Mä oon vanhana nörttinä ollu aina innostunu tietokonepeleistä, varsinki näistä ns. roolipeleistä. Tottakai viitaten tohon mun nörttiyteen, tykkään myös perinteisistä lautaroolipeleistä. Ja MTG:stä, mikä tosin on jääny vähemmälle harrastukselle jo jonkin aikaa sitten. Mut toi Diablo III on kyl odottamisen arvoinen. Oon pelannu aiemmat osat moneen kertaan läpi, ja mun sormet syyhyää nyt jo tekemään saman tälle uusimmalle osalle. Siin menee sit ainakin parit yöt pelatessa varmasti, eikä mul oo sosiaalista elämää hetkeen, mut minkäs teet.
Mä tykkään lukea paljon. Romaaneja, tietokirjallisuutta ja paljon kaikkea outoa ja hämärää. Viime aikoina en oo oikeastaan kaunokirjallisuutta lueskellu, vaan aika paljon keskittyny tietopohjaseen materiaaliin. Ylläri pylläri, et nää kirjat on käsitelly tavalla tai toisella uskontoa. Ehkä sitä pitäis taas tarttua johonkin hyvään romskuun, ni sais mieli levätä hetken silläkin saralla. Ehdotelkaa toki hyviä kirjoja, jos haluatte. Ehdotuksia otetaan aina innolla vastaan.
Tupakkalakkopäivitys: Hyvin menee, tänään poltin aamuröökin ja sit duunissa. Muuten en. Nytkään ei itse asiassa tee ees mieli, positiivista.
Vähän lyhyemmin tänään, mut asiaa riittää jatkossa.
Danko Jones - I Love Living in the City
Mä oon siis kolmen ihanan lapsen isä. Oon jo maininnukin, et en vaihtais niitä mihinkään. En yhtään mihinkään. Olkoonkin, et mun seitsemän vuoden avioliitosta ei tullut sitten lopulta mitään, mut paras asia mitä siit seuras on mun lapset. Mä tekisin mitä tahansa niiden eteen, ihan oikeesti. Isyys on aika jännä juttu. Se muuttaa miestä aika paljon. Ja ihan positiivisesti. Sitä huomaa yht'äkkiä olevansa vastuussa toisesta elämästä, ehkäpä koko loppuelämänsä ajan. Ja tää on tapahtunu mulle kolmesti. Ennen lapsia sitä tarvitsi huolehtia vaan omasta elämästään. Mä muuten suosittelen lämpimästi synnytyksessä mukana olemista jokaiselle isälle. Mä oon todistanu vierestä jokaisen mun lapsen syntymän, ja voin rehellisesti sanoa, et ne on ollu mun elämäni mieleenpainuvimpia kokemuksia. Mä en itke hirveen usein, mut joka kerralla noista on tullu tirautettua onnen kyyneleitä. On se vaan niin hieno kokemus, kun uusi elämä syntyy tähän maailmaan. Voin väittää, et siinä syntyy aivan erilainen suhde lapseen, kun on mukana heti ensisekunneista lähtien. Toki eihän mulla muuta näkökulmaa asiaan oo, mut väitänpä silti. Saa väittää vastaan.
Odottelen tällä hetkellä kieli pitkällä uuden Diablo III-pelin julkaisua. Mä oon vanhana nörttinä ollu aina innostunu tietokonepeleistä, varsinki näistä ns. roolipeleistä. Tottakai viitaten tohon mun nörttiyteen, tykkään myös perinteisistä lautaroolipeleistä. Ja MTG:stä, mikä tosin on jääny vähemmälle harrastukselle jo jonkin aikaa sitten. Mut toi Diablo III on kyl odottamisen arvoinen. Oon pelannu aiemmat osat moneen kertaan läpi, ja mun sormet syyhyää nyt jo tekemään saman tälle uusimmalle osalle. Siin menee sit ainakin parit yöt pelatessa varmasti, eikä mul oo sosiaalista elämää hetkeen, mut minkäs teet.
Mä tykkään lukea paljon. Romaaneja, tietokirjallisuutta ja paljon kaikkea outoa ja hämärää. Viime aikoina en oo oikeastaan kaunokirjallisuutta lueskellu, vaan aika paljon keskittyny tietopohjaseen materiaaliin. Ylläri pylläri, et nää kirjat on käsitelly tavalla tai toisella uskontoa. Ehkä sitä pitäis taas tarttua johonkin hyvään romskuun, ni sais mieli levätä hetken silläkin saralla. Ehdotelkaa toki hyviä kirjoja, jos haluatte. Ehdotuksia otetaan aina innolla vastaan.
Tupakkalakkopäivitys: Hyvin menee, tänään poltin aamuröökin ja sit duunissa. Muuten en. Nytkään ei itse asiassa tee ees mieli, positiivista.
Vähän lyhyemmin tänään, mut asiaa riittää jatkossa.
Danko Jones - I Love Living in the City
Ystävyyssuhteista ja musiikista
No niin, taas mennään...
Tuossa aiemmin mainitsin, että mun kännykässä on enemmän naispuolisia kontakteja, kuin miespuolisia. Tästä pääsemmekin siihen kummalliseen seikkaan, että jostain ihmeen syystä nykymaailmassa on paljonkin ihmisiä, joiden mielestä mies ja nainen eivät voi olla vain ystäviä. Itse en todellakaan kuulu niihin, kuten varmaan jo ymmärsitte. Se on oikeasti outoa, että tällaista ajattelua esiintyy vieläkin. Tietysti monen naisen ajatuksissa tämä voi johtua siitä, että tyypillisissä suomalaisten miesten lähestymisyrityksissä esim. baarissa on yleensä taka-ajatuksena päästä illan päätteeksi harrastamaan seksiä, mieluiten ko. naisen kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mies ja nainen eivät voisi olla oikeasti vain kavereita, hyviä ystäviäkin jopa. Mua rehellisesti sanottuna vituttaa, kun törmää näihin ikiaikaisiin uskomuksiin esim. keskustellessaan muuten täysin järkevästi ajattelevan ihmisen kanssa. Herätkää ihmiset ja astukaa nykyaikaan!
Mä ilmoitan tossa blogin otsikossa kuuntelevani metallimusiikkia. Tää on toki totta, mä tykkään kuunnella tätä raskaampaa osastoa melkoisen paljon. Mut mun musamaku ei oo oikeasti näin rajoittunut. Riippuu aika paljon mielentilasta, minkä levyn laitan cd-soittimeen, tai mitä luukutan Spotifysta. Skaala on laaja: Mylène Farmerista Armin van Buureniin, Kate Bushista Neil Diamondiin, The Sweetistä Goo Goo Dollsiin, Wagnerista ja Bachista Die Ärzteen sekä Coldplaysta Kaija Koohon. Siinä nyt vaan muutamia esimerkkejä. Ainoa musiikinlaji mitä en oikeasti ymmärrä (mä oon ehkä sit vaan tyhmä), on nykyrap-musiikki, erityisesti suomi-rap. Avoimin mielin oon yrittäny sitä kuunnella monestikin, mut mä en vaan tajua, mikä siinä on niin hienoa. Mut kaipa meillä jokaisella on musiikinlaji, joka ei vaan putoa, vaikka mitä tekisi. Mä tykkään kuunnella musaa paljon myös livenä. Tässä onkin lähiaikoina tulossa muutamia keikkoja, joita odotan kovasti ja innolla. 11.11. ois Katatonia Nosturissa, 22.11. Avenged Sevenfold Jäähallissa ja kruununa 15.12. Helloween + Stratovarius Kultsalla. Toki sitä luultavasti tulee käytyä muillakin keikoilla, mut nää nyt oli vaan niitä, joihin hankin lipun tavalla tai toisella käytännössä heti kun ne myyntiin tulivat. Lisäksi pohdiskelen, josko menisin tsekkaamaan Maidenin Stadikalle ens kesänä, koskapa en ko. orkesteria oo ikuna livenä nähnyt.
Mun tupakoinnin vähentäminen alkaa huomenna. Suunnitelma on seuraavanlainen: Mä poltan ainostaan duunissa, poikkeuksena kallisarvoinen aamurööki ja alkoholin seurana polttaminen. Eli jos en oo töissä tai dokaamassa, en polta. Paitsi sen aamuröökin. Raportoin täällä kyllä, miten toimii. Sormet ristiin.
Nyt, kauniita unia kaikille, palaillaan astialle.
Dokken - Dream Warriors
Tuossa aiemmin mainitsin, että mun kännykässä on enemmän naispuolisia kontakteja, kuin miespuolisia. Tästä pääsemmekin siihen kummalliseen seikkaan, että jostain ihmeen syystä nykymaailmassa on paljonkin ihmisiä, joiden mielestä mies ja nainen eivät voi olla vain ystäviä. Itse en todellakaan kuulu niihin, kuten varmaan jo ymmärsitte. Se on oikeasti outoa, että tällaista ajattelua esiintyy vieläkin. Tietysti monen naisen ajatuksissa tämä voi johtua siitä, että tyypillisissä suomalaisten miesten lähestymisyrityksissä esim. baarissa on yleensä taka-ajatuksena päästä illan päätteeksi harrastamaan seksiä, mieluiten ko. naisen kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mies ja nainen eivät voisi olla oikeasti vain kavereita, hyviä ystäviäkin jopa. Mua rehellisesti sanottuna vituttaa, kun törmää näihin ikiaikaisiin uskomuksiin esim. keskustellessaan muuten täysin järkevästi ajattelevan ihmisen kanssa. Herätkää ihmiset ja astukaa nykyaikaan!
Mä ilmoitan tossa blogin otsikossa kuuntelevani metallimusiikkia. Tää on toki totta, mä tykkään kuunnella tätä raskaampaa osastoa melkoisen paljon. Mut mun musamaku ei oo oikeasti näin rajoittunut. Riippuu aika paljon mielentilasta, minkä levyn laitan cd-soittimeen, tai mitä luukutan Spotifysta. Skaala on laaja: Mylène Farmerista Armin van Buureniin, Kate Bushista Neil Diamondiin, The Sweetistä Goo Goo Dollsiin, Wagnerista ja Bachista Die Ärzteen sekä Coldplaysta Kaija Koohon. Siinä nyt vaan muutamia esimerkkejä. Ainoa musiikinlaji mitä en oikeasti ymmärrä (mä oon ehkä sit vaan tyhmä), on nykyrap-musiikki, erityisesti suomi-rap. Avoimin mielin oon yrittäny sitä kuunnella monestikin, mut mä en vaan tajua, mikä siinä on niin hienoa. Mut kaipa meillä jokaisella on musiikinlaji, joka ei vaan putoa, vaikka mitä tekisi. Mä tykkään kuunnella musaa paljon myös livenä. Tässä onkin lähiaikoina tulossa muutamia keikkoja, joita odotan kovasti ja innolla. 11.11. ois Katatonia Nosturissa, 22.11. Avenged Sevenfold Jäähallissa ja kruununa 15.12. Helloween + Stratovarius Kultsalla. Toki sitä luultavasti tulee käytyä muillakin keikoilla, mut nää nyt oli vaan niitä, joihin hankin lipun tavalla tai toisella käytännössä heti kun ne myyntiin tulivat. Lisäksi pohdiskelen, josko menisin tsekkaamaan Maidenin Stadikalle ens kesänä, koskapa en ko. orkesteria oo ikuna livenä nähnyt.
Mun tupakoinnin vähentäminen alkaa huomenna. Suunnitelma on seuraavanlainen: Mä poltan ainostaan duunissa, poikkeuksena kallisarvoinen aamurööki ja alkoholin seurana polttaminen. Eli jos en oo töissä tai dokaamassa, en polta. Paitsi sen aamuröökin. Raportoin täällä kyllä, miten toimii. Sormet ristiin.
Nyt, kauniita unia kaikille, palaillaan astialle.
Dokken - Dream Warriors
Kaikki me ollaan eläimiä
Good morning my fellow humans!
Kaivoin juuri esiin mun vanhan mustakantisen vihkoni, johon olen raapustellut kymmenisen vuoden ajan tuntemuksiani ja fiiliksiäni tästä maailmasta. Aika hauska sitä oli lukea, vaikka oli siellä melko kipeetäkin tekstiä. No nyt sitten kirjoittelen tänne interwebin ihmeelliseen bittiavaruuteen sitä samaa scheissea. Kiitos muuten ystävät rakkaat palautteesta, lämmittää vanhaa kyynistä sydäntä saada tietää, että jotakuta ehkä jopa kiinnostaa mun loruilut.
Eilen avauduin Raamatusta ja sen kirjaimellisesta tulkinnasta. Tänään voisin pysytellä aihealueella sen verran, että laajennan katsettani uskonnollisuuteen yleensä. Koskapa mua on aina kiinnostanu ihmisen suhde johonkin korkeampaan. Ihminen on uskonnollinen eläin. Historia osoittaa, että meillä on aikojen saatossa aina ollut polttava tarve uskoa johonkin korkeampaan voimaan, oli tämä voima sitten Jumala, Saatana, Krishna, Ukko, Odin, Jupiter tai vaikkapa raha, tiede, mikä tahansa. Kaipa se on niin, että usko johonkin transsendenssiin luo yksilölle turvallisen olon silloin, kun omat voimat eivät elämässä riitä syystä tai toisesta. Toki on olemassa niitäkin, jotka kovaa väittävät, etteivät usko yhtikäs mihinkään korkeampaan, ateistit siis. Ateismi on kuitenkin siitä hassu ilmiö, että ihminen, joka kokee tällaista persoonallisen jumaluskon puutetta, uskoo kuitenkin yleensä itseasiassa johonkin. Vaikkei sitä itse ehkä myönnäkään. Tai sitten myöntää olevansa esim. humanisti, nihilisti, jne. Tunnen pari "ateistia", jotka ovat itse asiassa tieteisuskovaisia, i.e. uskovat tieteen kaikkivoipaisuuteen. Ja sittenkin, jos onnistuu jollain ihmeellä olemaan täysin vapaa kaikenlaisesta uskonnollisuudesta, kannattaa muistaa mitä suuri kirjailija F.M. Dostojevski on aikanaan lausahtanut: "Täydellinen ateisti on viimeistä edellisellä portaalla kohti täydellistä uskoa." Että näin. Mä oon henkkoht. sanoisinko tietynlaisessa välitilassa uskoni suhteen. Mä erosin kirkosta reilut pari vuotta sitten, ja nyt oon vähän etsiskelly itseäni sen suhteen. Oon tutkiskellu monia eri uskontoja, ja tullu siihen tulokseen, et perusajatukset on yllättävän samanlaisia. Lähimmäisenrakkaus, yleiset moraalisäännöt, und so weiter. Poikkeuksena tosin voisin mainita esim. satanisimin. Mutta kun Anton Szandor LaVeyn teoksia oon lueskellu, ni yllättävän humaaneja ajatuksia kuitenkin miehellä on, suosittelen tutustumaan jos ette usko. Mut joo, mä en oikein vielä tällä hetkellä tiedä mihin uskoa. Ateistia musta ei saa, mut kattoo nyt sit mihin tää tästä kehittyy.
Mulla on ihan loistava perhe. Mun faija ja mutsi ovat ihmisiä, joita katson ylöspäin aina. Mä oon mokaillu elämässäni enemmän ku kerran, ja kertaakaan ne ei oo tuominnu mua tai mun tekemisiä. Ne jaksaa aina tukea ja kannustaa, sekä on aidosti kiinnostuneita ja huolissaan asioista, mitä mun elämässä tapahtuu. Ne on mun turvaverkko, näin voin rehellisesti sanoa. Systeri ja broidi taas sitten... parempia sisaruksia en ois voinu toivoa. Siis todella. Niiden kanssa voi jutella asiasta ku asiasta tai sit vaan pitää hauskaa. Me ei ehkä jutella päivittäin, niinku mä tiiän et monet tekee omien sisrustensa kanssa, mut silti me ollaan läheisiä. Ja mun omat lapset, niitä en vaihtais pois milloinkaan! On ne vaan niin ihania. Kiitos, että ootte kaikki mun elämässä.
Kaverit on muuten jännä juttu. Mulla on hirveästi hyvänpäiväntuttuja ja kavereita, mut merkittävästi vähemmän oikeita ystäviä. Kavereiden kanssa voi chattailla niitä näitä Facebookissa tai sit ihan livenäkin ja toki käydä oluellakin, mut se on sit aika pitkälti siinä. Ystävä on sitten eri juttu. Sille voi paljastaa sisimpänsä huoletta, eikä tartte pelätä, et jäis hatullinen paskaa kourassa sateeseen seisomaan. Ja sama toimii toki toisinpäin. Mä oon siitä hupaisa tapaus heteromieheksi, et mulla on reilusti enemmän naispuolisia ystäviä ja kavereita ku samaa sukupuolta mun kanssa olevia. En tiiä mikä siin on, mut mä oon jostain syystä aina tullu toimeen ja juttuun paremmin naisten kanssa ku miesten. Tää seikka on aiheuttanu kitkaa joissain mun seurustelusuhteissa, mut minkäs mä itselleni voin.
Tupakkalakko ei oo sit vielä alkanu, mut ehkä joku päivä tässä. Pitää ehkä hengata ihmisten kanssa, jotka ei polta, ni ehkä sit ois helpompi lähtee vähentämään. We'll see.
Seuraavaan kertaan!
Cradle of Filth - Forgive Me Father (I Have Sinned)
Kaivoin juuri esiin mun vanhan mustakantisen vihkoni, johon olen raapustellut kymmenisen vuoden ajan tuntemuksiani ja fiiliksiäni tästä maailmasta. Aika hauska sitä oli lukea, vaikka oli siellä melko kipeetäkin tekstiä. No nyt sitten kirjoittelen tänne interwebin ihmeelliseen bittiavaruuteen sitä samaa scheissea. Kiitos muuten ystävät rakkaat palautteesta, lämmittää vanhaa kyynistä sydäntä saada tietää, että jotakuta ehkä jopa kiinnostaa mun loruilut.
Eilen avauduin Raamatusta ja sen kirjaimellisesta tulkinnasta. Tänään voisin pysytellä aihealueella sen verran, että laajennan katsettani uskonnollisuuteen yleensä. Koskapa mua on aina kiinnostanu ihmisen suhde johonkin korkeampaan. Ihminen on uskonnollinen eläin. Historia osoittaa, että meillä on aikojen saatossa aina ollut polttava tarve uskoa johonkin korkeampaan voimaan, oli tämä voima sitten Jumala, Saatana, Krishna, Ukko, Odin, Jupiter tai vaikkapa raha, tiede, mikä tahansa. Kaipa se on niin, että usko johonkin transsendenssiin luo yksilölle turvallisen olon silloin, kun omat voimat eivät elämässä riitä syystä tai toisesta. Toki on olemassa niitäkin, jotka kovaa väittävät, etteivät usko yhtikäs mihinkään korkeampaan, ateistit siis. Ateismi on kuitenkin siitä hassu ilmiö, että ihminen, joka kokee tällaista persoonallisen jumaluskon puutetta, uskoo kuitenkin yleensä itseasiassa johonkin. Vaikkei sitä itse ehkä myönnäkään. Tai sitten myöntää olevansa esim. humanisti, nihilisti, jne. Tunnen pari "ateistia", jotka ovat itse asiassa tieteisuskovaisia, i.e. uskovat tieteen kaikkivoipaisuuteen. Ja sittenkin, jos onnistuu jollain ihmeellä olemaan täysin vapaa kaikenlaisesta uskonnollisuudesta, kannattaa muistaa mitä suuri kirjailija F.M. Dostojevski on aikanaan lausahtanut: "Täydellinen ateisti on viimeistä edellisellä portaalla kohti täydellistä uskoa." Että näin. Mä oon henkkoht. sanoisinko tietynlaisessa välitilassa uskoni suhteen. Mä erosin kirkosta reilut pari vuotta sitten, ja nyt oon vähän etsiskelly itseäni sen suhteen. Oon tutkiskellu monia eri uskontoja, ja tullu siihen tulokseen, et perusajatukset on yllättävän samanlaisia. Lähimmäisenrakkaus, yleiset moraalisäännöt, und so weiter. Poikkeuksena tosin voisin mainita esim. satanisimin. Mutta kun Anton Szandor LaVeyn teoksia oon lueskellu, ni yllättävän humaaneja ajatuksia kuitenkin miehellä on, suosittelen tutustumaan jos ette usko. Mut joo, mä en oikein vielä tällä hetkellä tiedä mihin uskoa. Ateistia musta ei saa, mut kattoo nyt sit mihin tää tästä kehittyy.
Mulla on ihan loistava perhe. Mun faija ja mutsi ovat ihmisiä, joita katson ylöspäin aina. Mä oon mokaillu elämässäni enemmän ku kerran, ja kertaakaan ne ei oo tuominnu mua tai mun tekemisiä. Ne jaksaa aina tukea ja kannustaa, sekä on aidosti kiinnostuneita ja huolissaan asioista, mitä mun elämässä tapahtuu. Ne on mun turvaverkko, näin voin rehellisesti sanoa. Systeri ja broidi taas sitten... parempia sisaruksia en ois voinu toivoa. Siis todella. Niiden kanssa voi jutella asiasta ku asiasta tai sit vaan pitää hauskaa. Me ei ehkä jutella päivittäin, niinku mä tiiän et monet tekee omien sisrustensa kanssa, mut silti me ollaan läheisiä. Ja mun omat lapset, niitä en vaihtais pois milloinkaan! On ne vaan niin ihania. Kiitos, että ootte kaikki mun elämässä.
Kaverit on muuten jännä juttu. Mulla on hirveästi hyvänpäiväntuttuja ja kavereita, mut merkittävästi vähemmän oikeita ystäviä. Kavereiden kanssa voi chattailla niitä näitä Facebookissa tai sit ihan livenäkin ja toki käydä oluellakin, mut se on sit aika pitkälti siinä. Ystävä on sitten eri juttu. Sille voi paljastaa sisimpänsä huoletta, eikä tartte pelätä, et jäis hatullinen paskaa kourassa sateeseen seisomaan. Ja sama toimii toki toisinpäin. Mä oon siitä hupaisa tapaus heteromieheksi, et mulla on reilusti enemmän naispuolisia ystäviä ja kavereita ku samaa sukupuolta mun kanssa olevia. En tiiä mikä siin on, mut mä oon jostain syystä aina tullu toimeen ja juttuun paremmin naisten kanssa ku miesten. Tää seikka on aiheuttanu kitkaa joissain mun seurustelusuhteissa, mut minkäs mä itselleni voin.
Tupakkalakko ei oo sit vielä alkanu, mut ehkä joku päivä tässä. Pitää ehkä hengata ihmisten kanssa, jotka ei polta, ni ehkä sit ois helpompi lähtee vähentämään. We'll see.
Seuraavaan kertaan!
Cradle of Filth - Forgive Me Father (I Have Sinned)
Asiakaspalvelua ja Raamattua...
Hail, my merry followers! Täällä sitä taas ollaan ja ihmetellään maailman kummallisuutta.
Mä oon asiakaspalveluammatissa työkseni pitkälti siitä syystä, et tykkään keskustella ja olla muutenkin vuorovaikutuksessa erilaisten immeisten kanssa. Joskus sitä kuitenkin miettii, et miks helvetissä mä tätä duunia teen. Asiakashan on tunnetusti aina oikeassa, mutta se ei suinkaan estä sitä olemasta tyhmä, täys urpo suorastaan välillä. Kuinka vaikeeta voi oikeasti olla muistaa tietyt kohteliaisuussäännöt ja tavat kun asioidaan face-to-face ihan elävän ja hengittävän ihmisen kanssa. Voi olla, ettei äiti oo joillekin yksilöille opettanu pienenä, kuinka toisille ihmisille puhutaan ja niiden seurassa käyttäydytään. Pienet sanat, kuten "Kiitos" ja "Ole hyvä" pitäis olla helppo muistaa, mut ei. No, ei kaikkea voi aina saada, mut pistää se vituttamaan pientä ihmislasta tiskin toisella puolella. Toinen seikka, mikä tietyissä asiakkaissa ottaa kupoliin, on uskomaton typeryys. Esimerkkinä tästä on tyypillisesti tyyppi, joka saapuu ostoksille klo 6:03 aamulla (siis kolme minuuttia avauksesta) ja tarjoaa kolmen euron kahvi-pulla-combosta 500 egen seteliä. Argh! Siinä yrität sitten ystävällisesti selittää, et ei noin isosta rahasta voi varsinkaan tähän aikaan päivästä antaa takaisin. Ja asiakas tietty on tän jälkeen kyrpä otsassa tästä palvelun tason huonoudesta. Tyhmä, sanon minä. Jos joku haluaa tutustua tarkemmin aiheeseen, niin tässäpä oiva linkki: http://www.aasiakas.net/
Mun on ihan pakko nyt vielä vähän jälkijunassa kantaa korteni kekoon tässä viime aikoina velloneeseen homo-kirkko-Päivi Räsänen-jupakkaan. Se on samanaikaisesti hupaisaa ja surullista, et Raamatulla jaksetaan vieläkin nykymaailmassa perustella eri näkemyksiä. Onhan toki Isossa kirjassa hyviäkin elämänohjeita lähimmäisenrakkaudesta lähtien. Mut aina ku joku rupeaa siteeraamaan esim. 3.Moos.20:13 kohtaa Vanhasta Testamentista, nousee mun niskakarvat pystyyn. Niille, jotka ei Raamattua tunne, menee kohta nykykäännöksen mukaan seuraavasti: "Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat ansainneet kuolemansa." Siis oikeesti, herätkää! Ja jotkut ihmiset on ihan rehellisesti tätä mieltä, näin oon ymmärtäny. No jospa ruvettais sitten soveltamaan kirjaimellisesti muitakin ko. teoksen hyviä neuvoja ja määräyksiä. 3.Moos.21:7 esimerkiksi: "Pappi ei saa ottaa vaimokseen porttoa eikä neitsyytensä menettänyttä naista, ei myöskään miehensä hylkäämää naista, sillä papin on oltava Jumalalle pyhitetty." Tää rajoittaisi nykypappien mahiksia naisten suhteen kyllä merkittävästi. 3.Moos.25:45: "Voitte ostaa orjiksenne myös keskuuteenne asettuneita muukalaisia samoin kuin heidän perheenjäseniään, vaikka nämä olisivatkin teidän maassanne syntyneitä." Moni varmaan menisi ja hankkisi itselleen orjan tai pari heti, ja vieläpä maahanmuuttajasellaisen. 3.Moos.20:9: "Jos joku herjaa isäänsä tai äitiään, on hänet surmattava. Hän on itse ansainnut kuolemansa, koska on herjannut vanhempiaan." Kuolema siis kaikille teini-ikäisille käytännössä. 3.Moos.19:19: "... Älä pue yllesi vaatekappaletta, joka on kudottu kahdesta erilaisesta langasta." Vaikeaksi menee, mulla ei taida montaa vaatetta olla, joka olis valmistettu vain yhdestä materiaalista. Näitähän riittää. Nyt tietysti joku hurskas kristitty älähtää, että "Tuohan on Vanhassa Testamentissa! Uusi Testamentti on kuitenkin toista maata." No, osataan sitä sielläkin: 1.Piet.3:7: "Samoin te miehet, eläkää vaimonne kanssa ymmärtäväisesti, muistaen, että hän on heikompi osapuoli..." Tästä varmasti jokainen aviovaimo tykkää. 1.Kor.11:14: "Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi" Tää nyt kai on ilmiselvä. Room.14:2: "joku katsoo voivansa syödä kaikkea, mutta heikkouskoinen syö vain kasviksia." Joo, alas kaikki vegaanit! Ja vielä koiranomistajille: Ilm.22:15: "Ulkopuolelle jäävät koirat..." Koirat siis eivät pääse Taivaaseen. Tuossa nyt muutamia hyviä neuvoja ja ohjeita myös Uuden Testamentin puolelta. Kirjaimellinen raamatuntulkinta on aina musta vaarallista, eikä siitä seuraa muuta kuin pahaa. Tunnen monia järkeviä kristittyjä, jotka tiedostavat tän seikan, mutta kun on parikin huonoa omenaa korissa, niin se pilaa koko korillisen. Tarkoitan tällä juuri kohutussa Homoillassa esiintyneitä ihmisiä, jotka näin ollen pilaavat koko kristinuskon maineen. En ihmettele yhtään, miksi kirkosta erosi niinkin paljon porukkaa tuon illan jälkeen.
Tässähän tätä tuli taas vuodatusta, huomenna lisää. Eläkäähän ihmisiksi.
Mä oon asiakaspalveluammatissa työkseni pitkälti siitä syystä, et tykkään keskustella ja olla muutenkin vuorovaikutuksessa erilaisten immeisten kanssa. Joskus sitä kuitenkin miettii, et miks helvetissä mä tätä duunia teen. Asiakashan on tunnetusti aina oikeassa, mutta se ei suinkaan estä sitä olemasta tyhmä, täys urpo suorastaan välillä. Kuinka vaikeeta voi oikeasti olla muistaa tietyt kohteliaisuussäännöt ja tavat kun asioidaan face-to-face ihan elävän ja hengittävän ihmisen kanssa. Voi olla, ettei äiti oo joillekin yksilöille opettanu pienenä, kuinka toisille ihmisille puhutaan ja niiden seurassa käyttäydytään. Pienet sanat, kuten "Kiitos" ja "Ole hyvä" pitäis olla helppo muistaa, mut ei. No, ei kaikkea voi aina saada, mut pistää se vituttamaan pientä ihmislasta tiskin toisella puolella. Toinen seikka, mikä tietyissä asiakkaissa ottaa kupoliin, on uskomaton typeryys. Esimerkkinä tästä on tyypillisesti tyyppi, joka saapuu ostoksille klo 6:03 aamulla (siis kolme minuuttia avauksesta) ja tarjoaa kolmen euron kahvi-pulla-combosta 500 egen seteliä. Argh! Siinä yrität sitten ystävällisesti selittää, et ei noin isosta rahasta voi varsinkaan tähän aikaan päivästä antaa takaisin. Ja asiakas tietty on tän jälkeen kyrpä otsassa tästä palvelun tason huonoudesta. Tyhmä, sanon minä. Jos joku haluaa tutustua tarkemmin aiheeseen, niin tässäpä oiva linkki: http://www.aasiakas.net/
Mun on ihan pakko nyt vielä vähän jälkijunassa kantaa korteni kekoon tässä viime aikoina velloneeseen homo-kirkko-Päivi Räsänen-jupakkaan. Se on samanaikaisesti hupaisaa ja surullista, et Raamatulla jaksetaan vieläkin nykymaailmassa perustella eri näkemyksiä. Onhan toki Isossa kirjassa hyviäkin elämänohjeita lähimmäisenrakkaudesta lähtien. Mut aina ku joku rupeaa siteeraamaan esim. 3.Moos.20:13 kohtaa Vanhasta Testamentista, nousee mun niskakarvat pystyyn. Niille, jotka ei Raamattua tunne, menee kohta nykykäännöksen mukaan seuraavasti: "Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat ansainneet kuolemansa." Siis oikeesti, herätkää! Ja jotkut ihmiset on ihan rehellisesti tätä mieltä, näin oon ymmärtäny. No jospa ruvettais sitten soveltamaan kirjaimellisesti muitakin ko. teoksen hyviä neuvoja ja määräyksiä. 3.Moos.21:7 esimerkiksi: "Pappi ei saa ottaa vaimokseen porttoa eikä neitsyytensä menettänyttä naista, ei myöskään miehensä hylkäämää naista, sillä papin on oltava Jumalalle pyhitetty." Tää rajoittaisi nykypappien mahiksia naisten suhteen kyllä merkittävästi. 3.Moos.25:45: "Voitte ostaa orjiksenne myös keskuuteenne asettuneita muukalaisia samoin kuin heidän perheenjäseniään, vaikka nämä olisivatkin teidän maassanne syntyneitä." Moni varmaan menisi ja hankkisi itselleen orjan tai pari heti, ja vieläpä maahanmuuttajasellaisen. 3.Moos.20:9: "Jos joku herjaa isäänsä tai äitiään, on hänet surmattava. Hän on itse ansainnut kuolemansa, koska on herjannut vanhempiaan." Kuolema siis kaikille teini-ikäisille käytännössä. 3.Moos.19:19: "... Älä pue yllesi vaatekappaletta, joka on kudottu kahdesta erilaisesta langasta." Vaikeaksi menee, mulla ei taida montaa vaatetta olla, joka olis valmistettu vain yhdestä materiaalista. Näitähän riittää. Nyt tietysti joku hurskas kristitty älähtää, että "Tuohan on Vanhassa Testamentissa! Uusi Testamentti on kuitenkin toista maata." No, osataan sitä sielläkin: 1.Piet.3:7: "Samoin te miehet, eläkää vaimonne kanssa ymmärtäväisesti, muistaen, että hän on heikompi osapuoli..." Tästä varmasti jokainen aviovaimo tykkää. 1.Kor.11:14: "Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi" Tää nyt kai on ilmiselvä. Room.14:2: "joku katsoo voivansa syödä kaikkea, mutta heikkouskoinen syö vain kasviksia." Joo, alas kaikki vegaanit! Ja vielä koiranomistajille: Ilm.22:15: "Ulkopuolelle jäävät koirat..." Koirat siis eivät pääse Taivaaseen. Tuossa nyt muutamia hyviä neuvoja ja ohjeita myös Uuden Testamentin puolelta. Kirjaimellinen raamatuntulkinta on aina musta vaarallista, eikä siitä seuraa muuta kuin pahaa. Tunnen monia järkeviä kristittyjä, jotka tiedostavat tän seikan, mutta kun on parikin huonoa omenaa korissa, niin se pilaa koko korillisen. Tarkoitan tällä juuri kohutussa Homoillassa esiintyneitä ihmisiä, jotka näin ollen pilaavat koko kristinuskon maineen. En ihmettele yhtään, miksi kirkosta erosi niinkin paljon porukkaa tuon illan jälkeen.
Tässähän tätä tuli taas vuodatusta, huomenna lisää. Eläkäähän ihmisiksi.
